lauantai 31. maaliskuuta 2012

Marika Ala-Pöntiö kukisti Eva Walhströmin




Himangalta kotoisin olevan Marika Ala-Pöntiön nyrkkeilyura alkoi Oulussa, missä hän oli puutarhakoulutuksessa ja opiskelukaveri houkutteli kokeilemaan kuntonyrkkeilyä. Parin vuoden kuntonyrkkeilyn jälkeen Ala-Pöntiö kävi ihan tutustumismielessä SM-kehässä ja tuloksena oli heti pronssia. Kolme vuotta myöhemmin mitali kirkastui hopeaksi. Marika Ala-Pöntiö otteli vuosina 1999-2000 12 kertaa ja sitä ennen jo yhden SM-turnauksen vuonna 1996. Voittoja kertyi yhteensä seitsemän ja tappioita kuusi. Keväällä 1999 hän kukisti Tampereella Loviisan Eva Wahlströmin tuomariäänin 3-0.

Kevään 1999 SM-turnauksessa Marika eteni loppuotteluun kukistettuaan Elina Saaren 3-0. Finaalissa hän kärsi samoin numeroin tappion Kuusankosken Lea Houtsoselle. Pari kuukautta myöhemmin käydyssä Turun kansainvälisessä turnauksessa Ala-Pöntiä kohtasi unkarilaisen vastustajan, joka oli parempi pistein 4-7. Tammikuussa 2000 Marika otteli vielä Kiimingissä ja Kempeleessä, mutta ei sen jälkeen.

Antero Pallaspuron johdolla Kokkolassa harjoitellut Marika on olympiapainonnostaja Arvo Ala-Pöntiön veljen tytär ja samalla jo kolmas SM-mitalisti suvussaan. Marikan isä Ahti Ala-Pöntiä oli poikasarjoissa lupaava hiihtäjä, joka ylti parhaimmillaan toiseksi Keski-Pohjanmaan kansakoulujen mestaruuskilpailuissa.

Arvo ja Ahti Ala-Pöntiön isä Väinö puolestaan menestyi erinomaisesti hiihdon veteraanisarjoissa 1940-luvun taitteessa. Kokkolan kansainvälisissä kisoissa 1941 hän kukisit ikämiesten 20 kilometrin hiihdossa toiseksi tulleen teerijärvisen Rafael Björklundin lähes kahdella minuutilla. Björklund oli kaksinkertainen Salpausselän voittaja ja 1934 MM-kisoissakin 12. sijalla. Väinö ja hänen kaksoisveljensä Alavari kuuluivat myös Himangan maakuntaviestijoukkueeseen 1930-luvulla.

Väinö Ala-Pöntiö oli myös erinomainen ampuja, joka voitti syyskesällä 1939 Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin mestaruuden kiväärin kenttäammunnassa jättäen taakseen muun muassa Kalajoen Lauri Kaarran, joka oli kiväärilajien kaksinkertainen maailmanmestari vuosina 1937-1939. Syksyllä 1940 Ala-Pöntiö tähtäsi hopealle suojeluskuntapiirin mestaruuskilpailujen kiväärikouluammunnassa. Voittajaksi nousi Himangan S. Hukka.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Himangan Urheilijat 1945-2005 ISBN 952-91-9674-1



Ei kommentteja: