maanantai 13. tammikuuta 2014

Gustaf Estlander – Suomen ensimmäinen Euroopan mestari

Gustaf Estlander

Pikaluistelussa saatiin ensimmäinen kansainvälinen suurvoitto jo 1898; helsinkiläinen arkkitehtiopiskelija Gustaf Estlanderista kruunattiin Suomen urheiluhistoria ensimmäinen Euroopan mestari.
Suomalainen kilpaurheilu alkoi hankkia ensimmäisiä kansainvälisiä kosketuksiaan 1890-luvun alussa, ensin yleisurheilussa ja hiihdossa sekä vuosikymmenen puolivälissä myös pikaluistelussa. Helsinki sai järjestettäväkseen pikaluistelun kuudennet Euroopan mestaruuskilpailut, jotka olivat samalla ensimmäiset urheilun arvokisat Suomen maaperällä, tosin veden päällä, Pohjoissataman jäällä.

Sankka lumipyry perjantaina panee järjestäjät kovalla koetukselle, mutta kovalla työllä 500 m:n rata saadaan lauantaiksi siedettävään kuntoon; viime hetkeksi aiottua jäädytystä ei kuitenkaan ehditä tehdä aikapulan vuoksi. Mukaan ilmoittautuu yhdeksän kilpailijaa, kuusi suomalaista ja kaksi venäläistä ja ennakkosuosikki Alfred Naess, vuoden 1895 Euroopan mestari.

Suomen toivona pidetään 21-vuotiasta arkkitehtiopiskelijaa Gustaf Estlanderia, joka oli ehtinyt hankkia kansainvälistä kokemusta jo MM-kilpailuissa Pietarissa 1896 ja Davosissa 1898 sekä EM-sadalla Amsterdamissa 1897. Estlander ei petäkään odotuksia vaan on kotikentällään suorastaan ylivoimainen. Launtaina klo 14.15 alkavissa kilpailussa hän voittaa 500 metriä SE-tuloksella 49,2 ja vähän myöhemmin 5000 metriä ajalla 9.28,8. Eikä tahti muutu miksikään sunnuntai-iltapäivänäkän 1500 m:n ykkössija SE-ajalla 2.36,8 ja 10000 m:n voitto SE-lukemin 19.21,4. Näin Gustaf Estlanderista kruunataan ensimmäinen suomalainen Euroopan mestari neljällä matkavoitollaan.

Suomen Urheilulehti kirjoittaa historiallisessa ensimmäisessä numerossaan 1.4.1898 tapahtumasta mm. tähän tapaan: ” Niinkuin ylempänä olevista numeroista näkyy, voitti herra G. Estlander, jonka ”urheilun jumala jo nuorena valitsi yhdeksi lipunkantajakseen” - kuten muuan täkäläinen sanomalehti sattuvasti kyllä lausuu – näissä kilpailuissa vuodeksi eteenpäin Euroopan mestarin arvonimen. Eikä syyttä, sillä hän voitti Wnäjän t.n. Etevimmän pikaluistelijan Nic. Krjukoffin ja Alfr. Naessin, joka on Norjan parhaimpia luistelijoita (Euroopan mestari 1895). Sen lisäksi hän voitti, paitsi 5000 m matkalla, loistavasti kaikki entiset suomalaiset rekordit. Muuten on hänen sympaattinen esiintymisensä, hänen sulavat, kauniit liikkeensä, aistikas, huolellinen pukunta – hänen koko apparitsiooninsa – kaikin puolin omansa tekemään hänet siksi yleisön lemmikiksi, jona hän jo kauan on ollut”.

Paitsi, että Gustaf Estlander oli ensimmäinen suomalainen Euroopan mestari, hän oli myös ensimmäinen suomalainen urheilija, joka osallistui virallisiin maailmanmestaruukilpailuihin. Omilla varoillaan hän matkusti 19-vuotiaana Pietariin 1896 tunnustelemaan luistinratojen kainsainvälistä ilmapiiriä, eikä hän huonisti menestnytkään: kolmella pisimmällä matkalla toinen sija hollantilaisen maailmanmestarin Jaap Edenin jälkeen ja kolmas sija 500 metrillä.
Vuoden 1897 MM-kilpailut pidettiin Kanadan Montrealissa, joka nuorelle opiskelijalle sijaitsi liian kaukana. Sen sijaan Amsterdamin EM-kisoihin Estlander osallistui hyvällä menestyksellä; hän sijoittui kaikilla matkoilla toiseksi mestaruuden voittaneen saksalaisen Julius Seylerin jälkeen.

Kaksi viikkoa ennen Helsingin EM-kilpailuja Estlander kilpaili MM-jäällä Davosissa, missä hän sijoittui 500, 1500 ja 10 000 metrillä kolmanneksi sekä 5000 metrillä viidenneksi. Samalla paikkakunnalla järjestettiin vuotta myöhemmin EM-kilpailut, jotka jäivät Estlanderin luistelijauran viimeisiksi. Euroopan mestaruuttaan hän ei pystynyt uusimaan, mutta sijoittui silti mainiosti 1500 ja 5000 metrin matkoilaa toiseksi norjalaisen maailmanmestarin Peder Östlundn jälkeen sekä 500 ja 10000 metrillä kolmanneksi.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit ISBN 951-30-8903-7

Ei kommentteja: