perjantai 3. tammikuuta 2014

Lauri ”Tahko” Pihkala

Lauri "Tahko" Pihkala

Suomen urheiluelämässä ei 1900-luvulla ole tapahtunut itse asiassa mirään merkittävää, jossa ”Tahko” ei olisi ollut mukana. Hän villitsi Suomen kansan pelaamaan, kävelemään ja hiihtämään, unohtamatta kuitenkaan kritikoida huippu-urheilun epäterveellisiä piirteitä.
Lauri Pihkala,Pihtiputaan krikkoherran Aleksander Gummeruksen 11-lapsisen sisarussarjan kuopus, oli hankkinut kärsivällisyyttä ja kestävyyttä vaativiin fyysisiin suorituksiin jo lapsuudessaan. Koulupojaksi vartuttuaan hän oli sauvonnut yli 100 kilometrin päivätaipaleita.

Juttuna kerrotaan, kuinka nuori lyseolainen oli saanut tarpeekseen koulunkäynnistä maineikkaassa Jyväskylän lyseossa ja hiihtänyt yli sata kilometrin matkan kotiinsa Pihtiputaalle. Perhe oli parhaillaan ruokapöydässä, kun Lauri uli kertomaan päätöksestään lopettaa koulunkäynti. Isä Gummerus oli kuitenkin sitä mieltä, että Laurin ruokailu ja majoitus oli järjestetty Jyväskylään, joten jos hän lähtisi vain hiihtelemään takaisinpäin...

Kouluvuosina puhjennut urheilukipinä huipentui olympiaedustukseen Lontoon 1908 ja Tukholman 1912 kisoissa. Niin kuin kaikessa toiminnassaan, myös aktiiviurheilijana hänelle oli ominaista laaja-alaisuus. Lontoossa hän osallistui korkeyshyppyyn ja Tukholmassa 800 metrin juoksuun, mutta ilman mainittavaa menestystä. Tukholman kisojen alla hän oli erehtynyt kokeilemaan kasvisdiettiä ja oli itse kisoissa niin voimaton, että joutui häpeäkseen keskeyttämään.

Erään haamurajan hän on kuitenkin urheilijanakin rikkont ensimmäisenä suomalaisena 2 minuutin rajan 800 metrillä. Paradoksaalista kylä, Lauri Pikalasta tuli myös Suomen ensimmäinen ammattilaiseksi julistettu urhelija, sillä siirryttyään Tukholman kisojen jälkeen SVUL:n urheiluneuvojaksi hän menetti kansainväliset amatöörioikeutensa.

Tahko tunnetaan parhaiten elämäntyönsä lukemattomista käytännöllisistä saavutuksista: ideanikkari Tahkon aikaansaannoksia ovat mm. pesäpallo, salamapalli, Salapausselän hiihdot, kansanhiihto, laturetket, koulujen hiihtokisat, vuoden 1941 maaottelumarssi, Suomen Urheiluopisto poikien urheilumerkkijärjestelmä, verryttelyn perusteet, hitaasti kiiruhtaen oppi, intervalliharjoittelu. Hänen ansiokseen luetaan myös kansanurheilun käsitel.

Suomen urheiluvaikuttaja piti merkittävimpänä kansalaistekonaan Suomen Latua ja laturetki. Hänen huikaisevimpia ideoitaan – peräisin jo 1930-luvulta – oli ajatus latuverkostosta, joka kattaisi koko maan etelästä pohjoiseen, koululta koululle, kylästä kylään. Pettymäänkin hän joutui ainakin kahdessa asiassa: salamapallon läpimurto jäi puolitiehen eikä urheiluliikkeen yhdistämisessä saavutettu ratkaisua hänen elinaikanaan.

Filosofian majuri” ja ”niinsanottu professori” - kuten Tahko itseän nimitti – ei koskaan nähnyt urheilua itsetarkoituksena: sille piti asettaa muitankin tehtäviä. Pihkalan urheilufilosofian punaisia lankoja olivat voimakas kansallisuusaate, halu kasvattaa nuorisoa ja pyrkimys saada koko kansa urheilun avulla terveemmäksi.

Kansallisuusaatteen Tahko imi Pihtiputaan pappilan perustuslaillisesta hengestä. Urheilu tuli valjastaa kohottamaan kansan fyysistä ja sotilaallista valmiutta, mutta Tahkon opeissa se oli myös alistettu yhdistämään kansaa ja vahvistamaan kansallista itsetuntoa.

Innokkaana itsenäisyysmiehenä Tahko vaistosi jo varhain urheilun merkityksen isänmaallisuuden lujittana ja maanpuolustahdon kohentajana. Itsenäien Suomen alkuvaiheissa Pihkala ajoi jopa koko liikuntakasvatuksen siirtämistä puolustusvoimain alaisuuteen, mutta Ivar Wilksmanin ehdotuksesta se tuli opetusministeriön valvontaan.

Lauri Pihkalan persoonaan sisältyy useitakin paradokseja. Hänestä tuli yksi suomalaisen liikuntakulttuurin suurmiehistä, vaikka hän ei ollut koulutukseltaan Ivar Wilksmanin tapaan voimistelunopettaja, vaan filosofian maisteri – pääaineinaan kansantalous ja historia.

Lauri Pihkala

Tahko Pihkala - legenda jo eläessään
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tahko_pihkala_-_legenda_jo_elaessaan_45515.html#media=45521

Lauri Pihkala / yleisurheilu


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: