Yrjö Saarela
Yrjö Saarela kuului
Suomen painin suuriin nimiin. Olympiakulta ja -hopea sekä
maailmanmestaruus kertovat oululaisesta voímamiehestä, jonka taito
oli raskassa sarjassa ainulaatuista.
Vuosisadan alussa Helsinki
hallitsi painimarkkinoita. Atleettiklubi oli seura, jonka kasvatit
kulkivat voitosta voittoon. Saarela vieraili ensimmäisen kerran
Helsingissä 23-vuotiaana 1907. Hän kukisti silloiset suuruudet Knut
Lindbergin ja Hjalmar Meriluodon, joilla oli painimatolla jo
menestyksellinen ura takanaan. Saarelan ensimmäisestä Helsingin
matkaa pidettiin suoranaisena maalaiskansan nousuna. Yrjö Saarela
oli lähtöisin Limingasta ja äidin puolella suvussa oli ollut
useita voimamiehiä, jotka tunnettiin pitäjän ulkopuolellakin.
Carl Allen, maamme
ensimmäinen mestaripainija, oli erinomainen valmentaja. Hän opetti
10 vuotta nuorempaa Saarelaa painin heittoihin. Allen piti nuorta
Saarelaa jo Helsingin kisojen jälkeen varmana ehdokkaana Lontoon
olympiakisoihin vuonna 1908.
Useampi painija sai Lontoo
olympiakisoissa samassa sarjassa edustaa maataan. Verner Weckman,
joka oli jo olympiavoittaja ja maailmanmestari, oli itseoikeutettu
raskaaseen sarjaan. Yrjö Saarela oli hänelle hyväja jopa
tasaväkinen apumies.
Suomalaiset selättivät
kilpatahdissa vastustajan toisensä jälkeen. Lopuksi hei olivat enää
kahdestaan mukana. Kulta ja hopea oli siis varmistettu.
Kultamitaliinn tarvittiin finaalisssa kaksi voittoa. He eivät olleet
aikaisemmin kohdanneet toisiaan.
Saarela yllätti
ensimmäisessä kamppailussa Weckmanin selättämällä tämän jo
kahden minuutin painin jälkeen. Weckman oli ollut varomaton, mutta
hän maksoi kalavelat toisessa kamppailussa. Sekin kesti vain pari
minuuttia, kun Saarela oli harteillaan. Kolmas koetus oli kahden
uljaan ja taitorikkaan painijan ilotulitus. Heitot seurasivat
toisiaan taajassa tahdissa. Pitävää otetta ei kumpikaan alusssa
saanut, mutta sen sijaan yleisö sai nähtävää koko rahan edestä.
Kun 15 minuuttia täyttyi, niin Weckmanin heiton jälkeinen sidonta
piti ja Saarela oli pelinsä pelannut. Suomen suuriruhtinaskuntaan
tuli kuitenkin kulta ja hopea.
Lontoon kisojen jälkeen
Verner Weckman jätti painimaton. Yrjö Saarela oli sen uusi
hallitsija. Vuoden 1911 maailmanmestaruuskilpailuissa hän oli
sarjassaan ylivoimainen. Saarela kruunasi uransa Tukholman
olympiakisoissa 1912. Hän kellisti miehen toisensa jälkeen.
Saksalaisen Jakob Neser, joka Keski-Euroopassa oli ennätetty
kruunata maanosan suurimmaksi mestariksi, joutui Saarelaa vastaan.
Neser ei tuntenut etukäteen suomalaista. Neser astui ylväästi
matolle ja hetken kuluttua polvi siteissä pahasti ontuen toiseen
kulmaan tuli Suomen Yrjö Saarela. Neser hymyili heilutellen kättään
yleisölle ”Helppo työ”, hän varmaankin ajatteli.
Neser hyökkäsi kuin
metsästäjä saaliinsa kimppuun. Hän ajatteli riisua Saarelan
aseista heti kättelyssä, mutta sen jälkeen tapahtuikin jotakin
odottamatonta. Neser ei heittänytkään, vaan Saarela nakkasi
komeasti miehen siltaan ja mursi sen väkivahvoilla käsivarsillaan
kahden minuutin jälkeen.
Miehet kättelivät ja
Neset ihmetteli Saarelan kevyttä juoksua kohti pukusuojaa. Hän ei
enää ontunut – pieni juoni oli onnistunut. Neser istahti maton
reunalle ja itki suuren miehen suuria kyyneleitä.
Tanskan Sören Marinus
Jensen oli sitten suupala. Suomen toinen edustaja Johan Olin oli myös
kesyttänyt tanskalaisen. Neser luopui pelistä ja Suomi otti jälleen
kaksoisvoiton raskaassa sarjassa.
Tukholman olympiakisojen
jälkeen Saarela antautui ammattilaiseksi kiertäen eri sirkusten
mukana ympäri Eurooppaa. Hän jäähdytteli aktiiviuraansa tällä
tavoin. Hän palasi kuitenkin kotitilalleen, josta oli lähtenyt
maailmaa valloittamaan.
Lähdeaineisto
Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti