lauantai 19. huhtikuuta 2014

Armas Toivonen – ikämiehenä Euroopan mestariksi


Maratonjuoksijat asettuivat EM-kisojen lähtöviivalle 19 syyskuuta 1934 yli 30 asteen helteessä. Kyseessä oli kisojen viimeinen laji. EM-Torinossa menestyneet urhelijat odottivat kiihkeästi viimeisen maratonjuoksijan maaliintuloa, sillä välittömäästi sen jälkeen alkaisia kisojen palkintojen jako. Suomalainen Armas Toivonen lähestyi ensimmäisenä maalia selvässä johdossa. Mutta mitä kummaa, aikaa oli kulunut jo 2.50?

Järjestäjät olivat tehneet todella mahtavan mittavirheen. Radasta oli tullut lähes kaksi kilometria liian pitkä ja juoksijat saivat juosta peräti 44 kilometriä. Armas Toivonen oli kisassa omaa luokkaansa ajallaan 2.52.29. Hopealle sijoittunut Ruotsin Thore Enochsson jäi mestarista yli kaksi minuuttia.
Vihdoin yli kolmikymppisenä Armas Toivonen oli löytänyt oman leipälajinsa. Hän oli jälleen osoittanut, että Pohjolan urheilijat eivät ole etelän auringossa sulavia lumiukkoja. Tämä oli nähty jo v. 1924 Pariisin olympiapätsissä, jossa suomalaiset voittivat maastojuoksun ja maratonin.

Armas Toivonen oli lähes 30-vuotiaaksi asti ollut kansallisen tason kestävyysjuoksija, kunnes hän 1930-luvun alussa siirtyi maratonille. Hänen maratonuransa ei alkanut mitenkään lupaavasti, sillä hän keskeytti kaksi ensimmäistä kisaansa.
Los Angelesin vuoden 1932 kesäolympiakisojen maraton suomalaisosanottajaksi hänet kuitenkin valittiin. Kilpailu sai suomalaisittain nolon ratkaisun jo ennen starttia. Suomen karsintakilpailun voittanut Paavo Nurmi julistettiin ammattilaiseksi juuri kisojen alla, eikä hänellä näin ollen ollut asiaa olympiaradoille.

Suomen edustajat Losin maratonilla olivat tämän jälkeen Armas Toivonen, Ville Kyyrönen ja Nurmen tilalle otettu kympin pronssimitalisti Lasse Virtanen.
Kisaa johti puolimatkaan asti Argentiinan Juan Zalaba. Sen jälkeen otti ohjat käsiinsä ensimmäistä maratoniaan juossut Virtanen, joka johti 34 kilometriin asti, mutta sitten ratajuoksijan pohkeet menivät täyisn jumiin. Kärkeen siirtyi taas rohkeasti aloittanut Zabala, josta Toivonen oli hieman jäljessä.
Zabala jatkoi kärjessä, mutta Iso-Britannian kaksikko Samule Ferris jja Duncan McLeodWright ohitti Toivosen. Näytti siltä, että mitali ei Suomeen tule.

Lopun uupuneena Zabala saapui stadionille ja eteni horjuvin jaloin kohti maalia. Takaa tuli kovaa Ferris, mutta matka loppui kesken. Vähän ennen stadionia Toivonen ohitti sammahtaneen Wrightin ja nousi kolmanneksi hyvävoimaisen näköisenä. Noin sadan metrin välein kärkinelikko taivalsi stadionilla juostavaa 300 metrin matkaa, Juuri kun voittaja Zabala saapui maaliin, niin Wright kaarsi radalle. Yleisölle tarjoittiin olympiahistorian jännittävin maratonkisa, jossa neljä ensimmäistä juoksijaa oli yhtä aikaa stadionkierroksella.

Los Angelesissa juostiin myös maailman nopein amatööritason maratonkisa. Kärkinelikon ajat olivat Zabala 2.31,36, Ferris 2.31,55, Toivonen 2.32.12 ja Wright 2.32.41.

Mitalikolmikon ajat alittivat siihen asti nopeimman tuloksen 2.32.35, jonka oli juossut Hannes Kolehmainen voittaessaan Antwerpenin olympiakisoissa 12 vuotta aikaisemmin.
Kaikkiaan Toivonen juoksi uransa aikana vain kuusi maratonkisaa.


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 951-30-8905-35

Ei kommentteja: