tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ale Saarvala – kaksoisvoltilla rekkikultaan

Berliinissä 1936 voimisteltiin ensi kerran miesten 12-ottelua sekä jaettiin mitalit myös eri telineillä. Sama tapa on käytännössä edelleen. Suomen joukkueelta odotettin ennakoltakin hyvää sijoitusta. Huipumiehemme olivat Heikki Savolainen johdolla menestyneet Los Angelesin jälkeen mainiosti voimistelua siihen aikaan hallinneiden Saksan ja Sveitsin kanssa käydyissä maaotteluissa.

Mahtavan Reichssportfeldtin tuntumassa sijaitseva Dietrich-Eckartin suppilomainen ulkoilmanäyttämö oi muuttunut nimeltään Waldbuhneksi. Juuri siellä ratkaistiin olympiavoimistelujen mitalit 10.-13. elokuuta 1936 jopa 20 000 katsojan seuratessa tarkasti tapahtumia.

Suomen menestys joukkuekilpailuissa oli tyydyttävä, tulihan jälleen pronssimitali Saksan ja Sveitsin jälkeen huolimatta sääntöuudistusten aiheuttamista tulkintaongelmista. Henkilökohtaisesti Ale Saarvala oli sijalla 19, mutta loistava rekkiliike teki hänestä kultamitalimiehen.

Viipurilaisen taiturimainen, hallittu ja vauhdikas liike sai tuomareiltakin yksimielisen hyväksymisen, eikä siinä ollut varaa tulkinnoille. Upeat jättiläiset, hienot taitot salamannopein ojennuksin, lapapyörähdykset ja päätteksi komea kaksoisvoltti täsmällisine alastuloineen toivat suomalaiselle peräti 19,367 pistettä.
Se oli tosin vain pisteen kymmenyksen parempi nojapuilla ja hevosella kutlaa voimistelleen saksalaisen suosikin Konrad Freyn vastaa,mutta enempää ei tarvittukaan.

Ale Saarvalan palkintokorokkeella muistoksi saama tammentaimi istutettiin kisojen jälkeen Viipurin keskuskentän sisäänkäynnin varrele, kun kaupungin suuret pojat Saarvala ja Sten Suvio oli ensin kuljetettu juhlasaatossa rautatieasemalta juhlapaikalle.

Ale Saarvala kuului nuoresta pitäen kotikaupunkinsa mestarivoimistelijoihin. Seura oli Kelkkalan Kisailijat esikaupukialueelta ja innostu poikien keskuudessa valtava. Alesta tuli nuorten Suomen mestari 15 vuoden ikäisenä. Rekki oli tuolloin hänen mieluisin telineensä. Voimistelu sujui toki muiltakin, sillä seuran vuosina 1932-33 ja 1935 SM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen ei päästy loistavallakaan yhden telineen hallinnalla.

Saarvalan hevosliike herätti huomiota Tsekkoslovakian perinteisillä Sokol- voimistelujuhlilla 1932. Hän oli ehdolla olympiakisoihin jo samana vuonna. Maan taso oli tulokkaalle vielä liian kova, vaikka Ale joulukuussa voittikin myäs yleisen sarjan mestaruuden. Lisäksi tulivat mestaruudet myös hevoselle, renkailla ja nojapuilla, mutta rekin voitti toinen tuleva olympiavoittaja Einari Teräsvirta.

Vuotta myöhemmin tulivat toinen yleismestaruus ja voitto myös hevosella. Nyt aukenivat edustehtävätkin, aluksi Unkari-maaotteluun. Kun telinemestaruuksia kertyi seuraavan vuonna lisää, Ale matkusti myös Budabestin MM-kisoihin. Voimistelumaaotteluja Suomi kävi 1930-luvulla Unkarin lisäksi Saksaa ja Sveitsiä vastaan. Saarvala oli mukana seitsemän kertaa. Tuohon aikaan Helsingin Messuhalli oli täyteen kansoitettu, kun maailman parhaat voimistelijat mittelivät taitojaan kuudella telineellä.

Sotavuosien jälkeen Saarvala jatkoi kilpailemistaan päästen 35-vuotiaana toisen kerran olymmpialaisiinkin 1948. Lontoossa hän jäi ilman henkilökohtaisia mitaleja, mutta kuului Suomen kaikkien aikojen kultamitalijoukkueeseen. Veteraanin sijoitus 12-ottelussa oli 17:s. Myöhemmin Saarvala lähti siirtolaiseksi Kanadaan.

Ale Saarvala

Urheilumuseo sai voimistelija Saarvalan olympiamitalit

Voimistelu - Kesäolympialaisten 1908-2012 suomalaiset olympiavoittajat - mitalistit



Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: