lauantai 26. heinäkuuta 2014

Erkki Kataja – seiväshypyn ensimmäinen yllättäjä

XIV olympiadin kisojen kolmas kilpailupäivä 2.8.1049 Lontoon Wibleyllä valkenee Ison-Britannian pääkaupungissa sumuisen harmaana, sadetta enteilevänä. Yleisurheiludinaaliesta on ohjelmassa ensimmäisenä klo 14.30 alkamassa seiväshyppy, jonka mitalikamppailuihin on selvinnyt kaksi päivää aikaisemmin käytyjen karsintojen perusteella – raja 400 – yhteensä 12 miestä kuudesta eri maasta, heidän joukossaan molemmat suomalaiset osanottajat, 24-vuotias Erkki Kataja ja 27-vuotias Valto Olenius. Heidän mahdollisuuksiinsa kärkikamppailussa ei kuitenkaan uskota , sillä ylivoimaisia suosikkeja olivat amerikkalaiset lähes neljän ja puolen metrin miehet Dick Morcom (447), Owen Guinn Smith (447) ja Robert ”Bob” Richards (442).

Katajan pari viikkoa aieimmin tekemä Suomen ennätys on 425 ja Oleniuksen oma ennätys 420. Suurkilpailu on kuitenkin aina suurkilpaiu, jossa tilastotulokset jäävät omaan arvoonsa – niin myö Wembleyn seiväsfinaalissa 1948.
Jo aamupäivällä alkanut sade kiihtyy yhä pahemmaksi seiväshypyn ratkaisuvaiheiden ollessa käsillä. Kun rima on nostettu 410:een, mukana on yhä 11 miestä, mutta sitten kurjat olot, pehmeä vauhdinottorata ja kilpailijoihin kohdistuneet paineet olivat liikaa kahdelle puertoricolaiselle, yhdelle ranskalaiselle, yhdelle ruotsalaiselle ja myös Suoen Oleniukselle.

Erkki Karaja sen sijaan ylittää korkeuden komeasti ensimmäisellään, samoin Norjan EE-mies (431) Erling Kaas. USA:n Smith joutuu käyttämään komen yritystään, ennen kuin 410 on selvitetty. Kolmas amerikkalainen Dick Morcom jättää korkeuden väliin. Ruotsin Ragnar ”Ragge#Lundberg tarvitsee kaksi yritystä. Mukana on vielä kuusi miestä, kun rima kohotetaan 420:een.

Sinivalkoinen pipo päässään kilpaileva Erkki Kataja saa seipään kuivausapua ja kannustusta joukkuetoveriltaan Valto Oleniuiselta, ja miesten yhteistyä tuottaa myös erinomaisen tuloksen: 420 ylittyy komeasti heti ensimmäisellä yrityksellä. Suomalainen johtaa olympialaista seiväskilpailua ensimmäisen kerran kautta aikojen.
Amerikkalainen Smith selvittää korkeuden ensimmäisellään ja Ricahds toisellaan, mutta Morcomin tekniikalle sadesää ei sovi ja hän putoaa jatkosta, kuten myös Norjan Kaas ja Ruotsin Lundberg. Enää kolme miesät mukana – mitali Suomelle on varmistunut.

Rima nousee 430:een – se on viisi senttiä yli SE-tuloksen. Kataja on vuorossa ensimmäisenä, tekee kohtuullisen yrityksen, mutta pudottaa. Sitten Richards pudottaa. Ja Smith pudottaa, Toinen kierros tuottaa täsmälleen saman tuloksen, kun kukin vuorollaan tekee epäonnistuneen yrityksen. Jos kukaan ei pysty ylitykseen viimeisellä hypylläkään, on kultamitali Suomen.

Kilpailun huipennus on käsillä. Sade piiskaa Wembleyn tilimurskarataa. Erkki Kataja on uransa tärkeimmässä suorituksessa. Pikainen keskittyminen, seivät ylös ja matkaan. Tulinen kiihdytys, seiväs kuoppaan, hyvä nousu, jalta kohti korkeuksia, vartalo yli riman, mutta: käi pudottaa riman miehen peräsää purukasaan. Katajan lopputulokseski jää 420, mutta mikä on mitalin väri – sen ratkaisevat amerikkalaisten suoritukset. Ensin on vuorossa Bob Ricahrds, mutta hänen hypystään on paras puhti poissa, ja kohtalo on sama kuin suomalaisen. Kataja on vähintään hopealla.

Jäljellä enää O.G.Smith ja hänen viimeinen yrityksensä. Mies vaihtaa jalkaansa kuivat piikarit ja ottaa bambuseipään liukastelevan terässeipään tilalle. Tiukka keskittyminen , lennokas vauhti, seivät kuoppaan, komea nousu ja selvä ylitys. Amerikkalaiste katkeamaton kultaketju seiväshypssä ei ole katkennut nytkään, mutta se on ollut lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, kiitos suomalaisen Erkki Katajan. Hieno yllätyshopea oli kautta aikojen ensimmäinen olympiamitali seiväshypyssä.

Erkki Katajan ura Suomen kärkihyppääjänä kesti viitisen vuotta. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän voitti v. 1947 ja uusi SM-arvonsa myös kahtena seuraavana vuonna. Vuoden 1950 Kalevan kisoissa hän joutui tyytymään pronssimitalin Valto Oleniuksen ja Jukka Piiroisen jälkeen. Helsingin olympialaisissa Kataja oli kymmenes tuloksella 410. Suomen ennätystä Erkki Katja kohensi kolmeen otteeseen v. 1947 -50 tuloksin 423, 425 ja 427. Maaotteluedustajana hän oli 14 kertaa ja hankki niissä seitsemän voittoa.

Erkki Kataja

Erkki Kataja


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: