keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Lauri Koskela – painimolskin perintöprinssi

Pienikasvuinen lapualainen työmies Lauri Koskela nähtiin hapuilemassa ensimmäisiä painiotteittaan TUL:n salilla Lapuan Ponnistuksen riveissä. Kun 1930-luvun alun lapaulaisvuosina TUL:n huippu-urheilijoita ryhdyttiin värväämään SVUL:ään, Koskela tei kuten moni muukin menestynyt TUL:n painija, päästäkseen tavoittelemaan olympialaista kunniaa. Los Angelesin kisoihin siirtyi pois TUL:sta ja jatkoi nousussa olevaa painijauraansa Suomen Painiliiton alaisessa Lapuan Virkiässä.

Koskela paini uudelle seuralleen mainetta jo olympiavuonna 1932 saavuttamalla Suomen mestaruuden höyhensarjassa. Erittäin teknistä ja älykästä painia esittänyt Koskela vakuutti myös olympiajoukkueen valitsijat ja nousi Losin laivaan. Olympiamatolla hän sai heti ensimmäiseksi vastustajaksi sarjan tulevan olympiavoittajan, italialaisen Gozzin. Tämän äkillinen takylisyöksy vei lapualaisen harteilleen vajaassa minuutissa. Sisuuntunut Koskela osoitti jälleen oivallista ottelusilmää ja sai avonaisella ottelutavallaan myös yleisön puolelleen. Kyseenalainen 1-2 pistetappi finaaliottelussa saksalaiselle Ehrlille aiheitti voimakkaita vastalauseita yleisön keskuudessa, mutta lopputuloksena oli joka tapauksessa pronssia 25-vuotiaalle lapualaiselle.

Nousu ylempään painoluokkaan 1935 aloitti Koskelan loistokauden painimolskilla. Neljän vuoden aikana ei kukaan kyennyt arvokisoissa horjuttamaan Koskelan asemaa keyven sarjan valtaistuimen haltijana. Loistokauteen mahtuu yksi olympiavoitto ja kolme Euroopan mestaruutta 1935-38.
Edellisen vuoden Euroopan mestarina Berliinin olympiamatolle astellut Koskela joutui Deutschland-Hallessa erittäin tiukalle puolustaessaan valtaistuintaan. Hän voitti tosin kaikki ottelunsa, mutta peräti kolmessa ratkaisevassa kamppailussa jakaantuivat tuomareiden äänet 2-1 suomalaisen hyväksi. Työvoittojen takana oli myös osaltaan Lapuan pojan taktikon taidot. Koskelan kulta oli Suomen ainoa kreikkalais-roomalaisessa painissa, ja samalla hän toi voittajille luovutetun olympiatamman kasvamaan Lapuan kaupungntalon edustalle.
Koskelan loistava arvokisojen kultaputki katkesi vasta 1939, jolloin hän joutui tyytymään EM-kisoissa pronssimitaliin.

Koskelan ansiolista painijana oli komea. Arvokisojen ohella hän oli luotettava maaotteluedustaja; hän oli mukana 17 maaottelussa ja vain kolmesti hän tuotti maalleen pettymyksen. Koskelan tehokkuus molskilla perustui ennnen kaikkea nopeisiin vastaliikkeitiin ja taitaviin vääntöihin mattopainissa.

Koskelan tyylikäs ulkomuoto ja klassillismallinen kehonsa hurmasivat sekä kotimaisia että ulkomaisia painikatsomoita. Toinen maailmansota paini pisteen Koskelan painijauralle. Sotavuosienkin aikan – jo 36-vuotiaana- hän oli yhä kovassa painikunnossa. Koskelan kohtaloksi muodostuivat Kannaksen kovat puolustustaistelut kesällä 1944. Yhtenä suomalaisista olympiavoittajista hän kävi viimeisen kamppailunsa elämänsä molskilla Vuosalmessa.
Lauri Koskela

Lauri Koskela


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: