Kun Suomi voitti muun maailman

Suomen voimistelujoukkue 1948 Lontoon olympialaisissa

Lontoon olympiakisojen miesten voimistelukilpailuissa 1948 jaettiin yhteensä kymmenen olympialaista kultamitalia. Niistä suomalaiset kahmivat peräti kuusi. Suomalaiset telinevoimistelijat ovat menestyneet kansainvälisissä suurkilpailuissa hyvin 1920-luvulta lähtien, mutta sodan aiheuttamat välivuodet ovat saattaneet tilanteen arvoitukselliseksi ennen Lontoon olympiakamppailuja – edellisten kisojen voittajamaa Saksakin, kun poissa koko kisoista.

Voimistelunopettaja-hammaslääkäri Birger Stenmanin valmentama ja johtama Suomen kahdeksanmiehinen joukkoue hurmioituu kuitenkin hyvän yhteishengen myötä uskomattomiin suorituksiin Emppress Hallin telineillä. Joukkukilpailuissa lasketaan lopputuloksiin kuuden parhaan voimistelijan pisteet, ja monien tarkistuslaskelmien jälkeen Suomi saadaan voittajaksi 1,6 pisteen erolla ennen Sveitsiä. Paras suomalainen ja samalla 12-ottelun kultamitalimies on Veikko Huhtanen (229,7), seuraavina Paavo Aaltonen (228,8), pronssia, Kalevi Laitinen (225,65, 8.sij., Olavi Rove (225,2, 10:s, Einari Teräsvirta (225,0) 12:s, neljänsissä olympiakisoissa voimisteleva 40-vuotias Heikki Savolainen (223,95 14:s), Aleksanteri Saarvala (222,1 17:s) ja Sulo Salmi (217,45, 31:s). Kaikille kahdeksalle luovutetaan kultamitali Lontoossa 13. elokuuta 1948.

Telinekohtaisissa kilpailuissa suomalaiset kunnostautuivta parhaiten hevosella, joolla kolme miestä päätyy samaan lopputulokseen 38,70 pistettä, ja kulamitali jaetaan ensimmäisen kerran olympiahistoriassa kolmelle voimistelijalle. Paavo Aaltonen, Veikko Huhtanen ja Heikki Savolainen. Aaltonen ottaa vielä kultaa hypyssä. Huhtanen hopeaa renkaillea ja pronssia rekillä sekä Olavi Rove hopeaa hypyssä.

Veikko Huuhtanen aloitti voimisteluharrastuksensa Aleksanteri-isänsä innottamana Viipurin Reippaassa 1920-luvun lopulla. Ensimmäinen kilpailumenestys tuli 1934, jolloin Veikko voitti nuorten piirinmestaruuden voimistelussa. Vuotta myöhemmin hän osallistui 16-vuotiaana nuorten SM-kilpailuihin ja sijoittui heti hopealle Tampereen Lauri Aarnion jälkeen. Vuonna 1936 taidot riittivät jo nuorten Suomen mestaruuteen. Työtehtävät veivät Veikko Huhtasen Sunilaan 1939, jolloin hän paikallisen Sisu-seuran riveissä voitti vapaaliikkeiden joukkuekilpailun Suomen mestaruuden. Sotavuodet katkaisivat kilpailutoiminnan lähes kokonaan, mutta joukkue SM:ta Huhtanen oli hankkimassa Sisulle 1941 ja 1945.

Koneteknikoksi valmistunut Veikko Huhtanen asettui sodan jälkeen pysyvästi Helsinkiin ja keskittyi työnsä ohessa ponnekkaasti voimisteluharjoitteluun. Tulokset alkoivat näkyä 1948, jolloin Veikko Huhtanen voitti Helsingin Voimistelijoita edustaen Suomen mestaruuden rekillä, SM-hopeaa moniottelussa ja nojapuilla sekä pronssin hevosella. Saavutukset varmistivat olympiamatkan Lontooseen, missä Veikko Huhtanen nousi yllättäen maailman parhaaksi voimistelijaksi ja samalla kisojen eniten mitaleja (5) saavuttaneeksi urheilijaksi, kultamitali tuli 12-ottelussa, hevosella ja joukkuekilpailussa, hopeaa nojapuilla ja pronssia rekillä. Saavutukset riittivät Suomen urheilulehden kultaiseen ansiomitaliin vuoden urheiluteosta ja vuoden parhaat äänestyksessä kakkossijaan yhdistetyn olympiavoittajan Heikki Hasun jälkeen.

Kalevi Laitinen kuului Suomen kovatasoiseen voimistelujoukkueeseen lähes 20 vuotta, mikä tuntuu hämmästyttävältä, kun kilpailijoiden ura huipulla nykyisen mittapuun mukaan näyttää kestävän korkeintaan parin olympiadin verran.

Lähes koko ikänsä asunut Kalevi Laitinen innostui voimistelusta jo poikavuosinaan, jolloin harrastuspiiriin kuuluivat myös hiihto, jalka-ja pesäpallo sekä uinti ja uimahypyt. Voimistelussa hänen innottajanaan olivat SM-tasolla menestyneet Kotkan Innon kärkihahmot Leo Pylkkö ja Birger Stenman. Kalevin ensimmäinen merkittävä saavutus tuli 1937, jolloin hän voitti nuorten Suomen mestaruuden moniottelussa.

Sota keskeytti kilpailu-uran moneksi vuodeksi ja ammatinhankinta oli rintamallaolon ohella pääasiassa 1940-luvun alkuvuosina. Vuonna 1947 Kalevi Laitinen valittiin olympiavalmennettavien ryhmään. Seuraavan vuoden SM-voimisteluissa hän oli jo iskukunnossa ja voitti mestaruuden permannolla ja hevosella sekä sijoittui moniottelussa pronssille Paavo Aaltosen ja Veikko Huhtasen jälkeen.

Lontoon olympialaisissa 1948 Laitinen oli olkapäävammastaan huolimatta Suomen kultamitalijoukkueen kolmanneksi paras yleisvoimistelija ja sijoittu 12-ottelussa kahdeksanneksi. Seuraavina vuosina hän kehittyi edelleen ja voitti Suomen mestaruudt moniottelussa 1949, 1950 ja 1952, nojapuilla 1951 ja hypyssä 1953. MM-kisoissa Baselissa 1950 hän oli hankkimassa Suomelle joukkuehopeaa ja sijoittui 12-ottelussa kahdeksanneksi. Helsingin olympiakisoissa 1952 Laitinen kuului Suomen pronssimitalijoukkueeseen ja oli parhaalla telineellään permannolla kuudes.

Voimistelunopettaja Olavi Rove nousi Suomen telivoimistelijoiden kärkiryhmään 23-vuotiaana 1938 voittamalla SM-kultaa hypyssä. Parhaimmillaan Olavi Rove oli 1950, jolloin hän voitti 12-ottelussa Baselissa MM-pronssin sekä renkailla, nojapuilla ja joukkuekilpailussa hopean. Suomen mestaruus tuli samana vuonna renkailla ja nojapuilla, ja nämä saavutukset riittivät vuoden voimistelija arvonimeen sekä neljänneksi parhaan urhelijan sijaan vuoden parhaat-äänestyksessä. Vuoden voimistelija Rove oli myös 1951, jolloin hän voitti SM:n moniottelussa ja hypyssä.

Toisissa olympiakisoissaan Helsingissä 1952 Olavi Rove oli hankkimassa Suomelle joukkuepronssia.

Sulo Salmi oli vuoden 1948 Suomen kultamitalijoukkueen tuntemattomin jäsen, joka selviytyi Lontoon-matkalle onnistuneiden olympiakarsintojen ansiosta. Itse kisoissa Salmi oli hypyssä kahdeksas ja 12-ottelussa 31:s, eikä hänen pisteistään – samoin kuin Ale Saarvalankaan -laskettu Suomen lopullisiin pisteisiin. Silti joukkueen seitsemäs ja kahdeksaskin mies saivat kultamitalin.

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 2 ISBN 951-30-8903-7.