lauantai 21. maaliskuuta 2015

Salin, Pursiainen, Eklund, Häggman

Riitta Salin

Vuonna 1973 400 metrillä ennätys 53,94 ja Kalevan kisoissa hopeaa ajalla 55,3. Siinä Riitta Salinin lähtökohdat seuraavan vuoden Rooman EM-kisoihin. Vuoden aikana kehitys oli ollut hämmentävä. Kesäkuussa 1974 syntyi aika 51,5. Kalevan kisoissa 51.2. ja lopullisena EM-näyttönä Ruotsi-maaottelussa 50,5. Riitta oli ennen EM-kisoja parantanut ennätystää jo liki 3,5 sekuntia.

Riitta selvitti helposti tiensä EM-finaaliin voittamalla sekä alku- että välieränsä. Välierien nopein ajalla 51,40 oli DDR:n Ellen Streidt, mutta Riitan aika oli vain kuusi sadasosaa hitaampi. Voittajasuosikkeihin kuului myös Länsi-Saksan Rita Wilden. Loppukilpailuissa Riitta Salin halitsi täysin takasuoran alusta lähtien. Silloin hän siirtyi kisan kärkeen, eikä sen jälkeen antanut kenenkään uhata kärkpaikkaansa. Voitontahtoinen Riitta jaksoi rutistaa loppuun asti raatelevan loppusuoran, Lennokkaan askelrytminsä säilyttäen Riitta ylitti maalilinjan monta metriä ennen muita juoksijattaria. Tuloksena oli EM-kulta sähköajanoton uudella ME-ajalla 50,14. Streidt otti hopeaa 50,69 ja Wilden pronssia 50,88.

Vuodessa Riitta oli noussut Kalevan Kisojen himpeimpien mitalien kerääjästä ja luotettavasta maaottelujuoksijasta maailman huipulle. Tapani Ilkan ja miehensä Arin valmentama Riitta oli edellissyksynä aloittanut sellaisen harjoituskuurin, jota ei ennen oltu suomalaisten naispikajuoksijoiden nähty tekevän. Joten Riitan nopea nousu maailman huipulle johtui yksinkertaisesti tehostetusta harjoittelusta. Pohjat oli tehty jo aikaisempina vuosina. Nyt ”koneesta” saatiin kaikki tehot irti.

Naisjuoksijamme jatkoivat menestyksiään Rooman ratakierroksissa 4x400 metrillä. Viestin finaalissa kolmen alkuosuuden juoksijamme Marika Eklund, Mona-Lisa Pursiaine ja Pirjo Häggman pohjustivat Riitalle ankkuriosuudelle hyvät asemat. Riitta pääsi markaan yhdessä DDR:N Ellen Streidtin kanssa. Niinpä Riitta laittoikin lusikan pohjaan heti alussa. Vielä loppusuoran alussa Riitta johti kisaa, mutta kova alkuvauhti alkoi pikkuhiljaa tuntua jäntereissä, Niinpä Straidt ohitti lopussa Riitan ja vei DDR:n voittoon. Suomi otti hopeaa puoli sekuntia jääneenä uudella upealla Suomen ennätyksellä 3.25,7.

1974 Euro Champs Women's 400m

Riitta Salin

Mona-Lisa Pursiainen

Mona-Lisa Pursiainen - Maailman nopein kaunotar
Pirjo Häggman


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5

Ei kommentteja: