sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Yrjö Vesterinen – taitoajon ja taktiikan mestari

Yrjö Vesteristä on aina kiinnostanut kaikki, mikä toimii moottorilla. Kaksipyöräisten parista löytyi tie maailman huipulle, ei kuitenkaan silloisen muodin mukaan RR- tai motocrossradoilta. Taitoajo viehätti eniten – ja niinpä Vesterisestä tuli trialin kolminkertainen maailmanmestari.
Kotimaan ympyrät olivat alusta asti liian pienet, ja niin hän lähti heti juniorina kansainvälisille radoille. Aluksi taistelemaan Pohjolan mestaruudesta, sitten isommille areenoille. Trialin EM-sarjassa hän aloitti 1970 ja oli valmis suuriin voittoihin, kun virallinen MM-sarja alkoi muutama vuosi myöhemmin.

Vesterinen voitti kolmme peräkkäistä MM-kultaa 1976-78. Kaikki tittelinsä hän valloitti italialaisen Bultaco-tehtaan kalustolla. Kovimmalle otti 1978 päätöskilpailu on jäänyt pysyvästi mieleen.
Tuohon aikaan ajajien lähtöjärjestys arvottiin edellisenä päivänä. Vessterisellä oli äärimmäisen huono onni: suomalaistähdelle nousi alkupään numero – kolmonen- kun kaikki pahimmat kilpakumppanit (Englannin Martin Lankin ja jenkki Bernie Schreiber) pääsivät matkaan vasta paljon myöhemmin,
Jokaisen oli suoriuduttava osuudestaa määrätyn ajoajan puitteissa. Taktikoinnin varaa jäi kovin vähän.
  • Olin käynyt radan huolella lävitse ja se tuntui todella hankalalta lukuisine puro-osuuksineen. Purojen kivikot olivat ajamattomia ja liukkaan limaisia ensimmäisille kuljettajille, muistelee Vesterinen. Aattoillan Yrjä mietti tarkkaan, miten selviäisi vaikeasta tilanteesta.

Vesterinen päätti ottaa valtavan riskin, - Lähdin matkaan normaalisti liikkeelle, mutta kun kukaan ei nähnyt, pysköin ajokkni ja istahdin kannon päälle piiloon muilta, - Odotin nelisekymmentä minuuttia, kunnes muuta olivat menneet ja lähdin matkaan, - Kylmä hik valui otsallani jännityksestä. Tiesin olelvani fyysisesti vahvassa kunnossa ja luodin Jssi-veljeni virittämään koneeseen täysin. - Muut olivat ihmetelleet mihin katosin, mutta sitähän ei säännöissä kielletty. Ovelasti Vesterinen antoi välimaastossa muiden ajaa edellä ja puhdistaa kivikot suurimmista ansoista, - Ajoni muut sitten kuivilla osuuksilla kinni ja selvisin täpärästi maaliin saamatta liikaa virhepisteitä sakkominuuteistä. Vesterinen sijoittui osakilpailussa kolmanneksi. Voiton vei Lamkin, joka lopulta hävisi suomalaiselle vain kaksi MM-pistettä ( 128-126). - Tällä systeemillä tullut mestaruus on kaikkein makein, kiittelee Vesterinen.
Trialin MM-sarjassa Yrjö ajoi vielä neljä kautta. 1979 tuli hopeaa ja 1980-1981 pronssia. Vuonna 1982 Vesterinen ajoi viimeisen MM-osakilpailunsa ja lopetti pitkän uransa.

Yrjö Vesterinen

Trial-mestari Yrjö Vesterinen
Yrjö Vesterinen

Vesteriselle Pro Urheilu-tunnustus


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: